Musiikkitalon säätiön avustushaku 2024 on avattu
Helsingin Musiikkitalon säätiön avustukset on tarkoitettu musiikkikulttuurin edistämiseen erityisesti Musiikkitalossa. Hakuaika on 10.2.–7.3.2025.
Vuonna 2025 säätiö jakaa avustuksia erityisesti Pro Musica -rahastosta taidemusiikin hankkeisiin. Tuettavat hankkeet valitaan ensisijaisesti sisällöllisin perustein. Haussa painotetaan vuosille 2025–2026 ajoittuvia konsertteja tai tapahtumia. Avustuspäätökset tehdään kesäkuun 2025 aikana.
Avustuksia myönnetään ensisijaisesti Helsingin Musiikkitalossa järjestettävien tilaisuuksien tilakuluihin, harkinnan mukaan myös muihin kuluihin. Hakijan on selvitettävä etukäteen tilakulut Musiikkitalon tapahtumamyynnistä. Konserttisalin kuluihin myönnetään rahoitusta vain poikkeustapauksissa. Esiintymispalkkioita ei tueta kuin poikkeustapauksissa. Arvioidessaan hakemuksia kiinnitetään huomiota ennen muuta seuraaviin seikkoihin:
- hankkeen kuvauksen selkeys (esim. ohjelmisto, esiintyjät),
- täsmällinen budjetti, joka sisältää esityksen tilakustannukset, hankkeen taiteellinen painoarvo ja omintakeisuus.
Avustuksia ei myönnetä Musiikkitalon pääkäyttäjien (Helsingin kaupunginorkesteri, Radion sinfoniaorkesteri, Taideyliopiston Sibelius-Akatemia) toimintaan.
Vuonna 2024 säätiön avustuksia haki 44 yksityishenkilöä, työryhmää ja yhteisöä. Avustuksia myönnettiin yhteensä 11 hankkeelle yhteensä 32 803 euroa. Vuonna 2024 Helsingin Musiikkitalon säätiö jakoi hankkeille ja projekteille, jotka toivat Musiikkitaloon taidemusiikkia laajasti ymmärrettynä: pianomusiikkia, kamarimusiikkia, oopperaa, argentiinalaista tangoa ja jazzia.
Musiikkitalon säätiön hallituksen puheenjohtaja on Helsingin kaupungin apulaispormestari Paavo Arhinmäki ja asiamiehenä toimii Silja Nummi.
Hakuneuvontaa varten on mahdollista olla yhteydessä asiamieheen joko puhelimitse tai sähköpostitse seuraavina ajankohtina:
- Ti 11.2.2025 klo 13–14
- Ma 24.2.2025 klo 13–14
Hakuaika on pe 7.3.2025 klo 16 mennessä. Hakulomakkeeseen pääset. Hakulomakkeeseen pääset tästä.
Helsingin Musiikkitalon säätiö avaan Musiikkitalon urkuihin liittyvän erillishaun myöhemmin keväällä 2025.
Lisätiedot:
Helsingin Musiikkitalon säätiö sr
Asiamies Silja Nummi
silja.nummi@hel.fi
+358 40 158 2891 / 09 310 38995